Koulut rauhaan älypuhelimilta – oppimisen, hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden puolesta
- Karoliina Mäkäräinen
- 8.1.
- 2 min käytetty lukemiseen

Mobiililaitteet ovat olennainen osa arkeamme, mutta niiden paikka koulupäivien aikana on herättänyt yhä enemmän keskustelua ja perusopetuksen lakimuutos puhelinkiellon osalta on nytkähtänyt taas askeleen eteenpäin. Kielto vaatii vielä eduskunnan hyväksynnän. Tutkimukset ja kokemukset eri puolilta maailmaa osoittavat, että mobiililaitteiden käytön rajoittamisella kouluissa on monia myönteisiä vaikutuksia. Miten voimme parhaiten tukea lasten ja nuorten oppimista, hyvinvointia, kasvua ja kehitystä?
Keskittyminen ja oppimistulokset paremmiksi
Norjan kokemukset puhuvat puolestaan: puhelinten käytön rajoittaminen oppitunneilla on parantanut oppimistuloksia ja keskittymiskykyä, erityisesti sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevilla oppilailla. Lisäksi psykologit ja lääkärit ovat raportoineet psyykkisen oireilun ja kiusaamisen vähentymisestä kouluissa, joissa puhelinkielto on käytössä. Vaikka tutkimukset ovat vielä vertaisarvioimattomia, tiedämme, että sosiaalisen median paineet ja oppimista häiritsevä laitteiden käyttö eivät muodosta hyvinvoinnin tukipilareita.
Välitunnit yhteisöllisyyden edistäjinä
Välitunnit ja tauot ovat tärkeä osa koulupäivää. Ne tarjoavat hetkiä palautumiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Älypuhelimen käyttö taukojen aikana kuitenkin heikentää oppilaiden ja opiskelijoiden aitoa vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyden tunnetta. Yhä useammin näkee välitunneilla lapsia ja nuoria, jotka uppoutuvat näyttöihin, kun he voisivat leikkiä, liikkua ja rakentaa suhteita ikätovereihinsa.
Liikunnan ja vapaan leikin merkitystä lasten ja nuorten kehitykselle ei voi korostaa liikaa. Ne tukevat niin fyysistä, sosiaalista kuin psyykkistäkin hyvinvointia. Puhelinten käytön rajoittaminen välitunneilla ei ole vain keino edistää yhteisöllisyyttä, vaan myös tapa varmistaa, että lapset ja nuoret saavat mahdollisuuden toteuttaa itseään – liikkua, leikkiä ja kasvaa. Myös opetusministeri Anders Adlercreutz toivoo, että koulut tarttuisivat tähän mahdollisuuteen rajata puhelinten käyttöä myös oppituntien ulkopuolella.
Aikuisten vastuu lasten ja nuorten hyvinvoinnista
Lapset ja nuoret eivät vielä kykene säätelemään ruutuaikaansa samalla tavalla kuin aikuiset. Ja ei se meiltä aikuisiltakaan aina onnistu. Aikuisten tehtävä on kuitenkin luoda ympäristö, joka tukee lasten ja nuorten kehitystä. Mobiililaitteiden käytön rajoittaminen koulussa ei ole pelkästään pedagoginen ratkaisu, vaan myös arvovalinta: varmistamme, että koulupäivä keskittyy oppimiseen ja hyvinvointiin, ei ruutujen koukuttaviin sisältöihin.
Laki selkeyttäisi käytäntöjä
Koulut kaipaavat selkeitä linjauksia ja työkaluja mobiililaitteiden käytön rajoittamiseen. Sitä toivottavasti uusi lakimuutos toteutuessaan tarjoaa. Lisäksi olisi hyvä tarkastella myös muita nettiyhteydessä olevia laitteita (älykello, tabletti ym.), jotta vältettäisiin porsaanreiät muiden laitteiden häiritsevän viihdekäytön osalta.
Oppia maailmalta
Useampi maa on ollut meitä askeleen edellä mobiililaitteiden rajoittamisessa kouluissa. Me tulemme nyt toivottavasti hyvää vauhtia perässä. Tulokset puhuvat puolestaan: oppimistulokset paranevat, hyvinvointi lisääntyy ja yhteisöllisyys vahvistuu. Lasten ja nuorten irroittaminen älypuhelimista ja palauttaminen aitoon vuorovaikutukseen on heidän hyvinvointinsa kannalta ratkaisevaa.
Tasapainoa ja tulevaisuutta
Mobiililaitteiden rajoitukset eivät tarkoita teknologian demonisointia. Kyse on tasapainon löytämisestä. Teknologia voi olla voimavara, ja digitaitoja tarvitaan, mutta koulun tehtävä on ennen kaikkea opettaa, kasvattaa ja tukea lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä.
Nyt on aika tehdä rohkeita päätöksiä lasten ja nuorten oppimisen ja hyvinvoinnin puolesta. Rajoitusten asettaminen ei ole menetys, vaan mahdollisuus – mahdollisuus keskittyä olennaiseen, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja rakentaa tulevaisuutta, jossa jokaisella lapsella ja nuorella on parhaat mahdollisuudet loistaa!
Comments