Ensimmäinen syksy valtuutettuna - mitä olen oppinut

Linkki Helsingin sanomien mielipidekirjoitukseen 15.1.2026

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011742280.html

Kulunut syksy on ollut minulle ensimmäinen valtuustokausi päätöksenteon parissa. Se on tarkoittanut uuden oppimista, perehtymistä rakenteisiin ja ennen kaikkea vastuun syvempää ymmärtämistä. Valtuutettuna ei olla vain mielipiteiden esittäjiä, vaan osa kokonaisuutta, jossa sanoilla ja teoilla on merkitystä.

Yksi keskeinen havainto syksyn aikana on ollut se, ettei vaikuttava valtuustotyö synny aloitteiden määrästä. Valtuustoaloitteet ovat tärkeä väline, mutta vain silloin, kun ne aidosti vievät asioita eteenpäin. Muutoin ne voivat lisätä virkahenkilöstön työkuormaa ilman todellista lisäarvoa. Jos asia on jo valmistelussa tai ratkaisu on tiedossa, vaikuttaminen tapahtuu muualla: keskusteluissa, yhteistyössä ja oikea-aikaisessa valmisteluun osallistumisessa. Usein moni asia ratkeaa jo omalla selvitystyöllä, jolle on tärkeää varata riittävästi aikaa.

Toinen asia, johon olen halunnut kiinnittää erityistä huomiota, on viestinnän todenmukaisuus. On helppoa yksinkertaistaa liikaa – kertoa vain se osa tarinasta, joka tukee omaa näkemystä. Itse uskon, että ihmisille kuuluu tuoda esiin kokonaisempi kuva. Päätöksenteko on harvoin mustavalkoista, ja rehellinen viestintä tarkoittaa myös epävarmuuksien, ristiriitojen ja keskeneräisyyden tunnistamista.

Samasta syystä haluan välttää kärkkäyttä ja vastakkainasettelua. Se ei tarkoita vaikeiden asioiden sivuuttamista tai kompromissien hakemista hinnalla millä hyvänsä. Päinvastoin: kestävä päätöksenteko vaatii kykyä kuunnella, ymmärtää erilaisia näkökulmia ja rakentaa ratkaisuja, jotka kestävät aikaa ja tarkastelua.

Tämän syksyn aikana olen vahvistunut siinä ajatuksessa, että politiikassa tarvitaan enemmän malttia, vähemmän mustavalkoisuutta ja enemmän keskinäistä kunnioitusta. Vaikuttaminen ei ole nopeita irtopisteitä, vaan pitkäjänteistä työtä – usein sellaista, joka ei näy heti otsikoissa, mutta jolla on merkitystä.

Tätä linjaa aion jatkaa. Rehellisesti, harkiten ja ihmisiä kuunnellen.

—

My First Autumn as a Councillor – What I’ve Learned

This past autumn has been my first term as a councillor working at the heart of decision-making. It has meant learning new things, familiarising myself with structures, and above all developing a deeper understanding of responsibility. As councillors, we are not just voicing opinions, but part of a broader whole where words and actions matter.

One key insight from this autumn has been that impactful council work is not measured by the number of initiatives submitted. Council initiatives are an important tool, but only when they genuinely move issues forward. Otherwise, they can increase the workload of civil servants without creating real added value. When an issue is already under preparation or a solution is known, influence is exercised elsewhere: through discussion, cooperation, and timely involvement in the preparation process. Often, many issues can already be resolved through one’s own groundwork, which requires sufficient time and attention.

Another aspect I have consciously wanted to focus on is the truthfulness of communication. It is easy to oversimplify—to tell only the part of the story that supports one’s own position. I believe people deserve a more complete picture. Decision-making is rarely black and white, and honest communication also means acknowledging uncertainty, contradictions, and unfinished processes.

For the same reason, I want to avoid sharp rhetoric and unnecessary polarisation. This does not mean avoiding difficult issues or seeking compromise at any cost. On the contrary: sustainable decision-making requires the ability to listen, to understand different perspectives, and to build solutions that stand the test of time and scrutiny.

Over the course of this autumn, I have become increasingly convinced that politics needs more patience, less black-and-white thinking, and more mutual respect. Real influence is not about quick wins, but about long-term work—often work that does not immediately make headlines, but truly matters.

This is the approach I intend to continue with: honestly, thoughtfully, and by listening to people.