Ohjaavatko järjestöavustusten pisteytykset oikeaan suuntaan?

Kuva: Mikko Mäntyniemi, Ateljee Mäntyniemi

Järjestöavustuksiin liittyvä keskustelu nousi viime vuoden puolella esiin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialuella. Kyseessä on laajempi rakenteellinen kysymys.

Hyvinvointialueen järjestöavustusten periaatteet nojaavat oikeisiin tavoitteisiin – hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen. Haaste syntyy kuitenkin siinä, miten nämä periaatteet kääntyvät käytännön pisteytykseksi.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella käytössä oleva pisteytysmalli ohjaa hakijajärjestöjä ennen kaikkea kuvaamaan toimintaansa, ei osoittamaan välttämättä sen tuloksia tai vaikuttavuutta. Pisteitä saa esimerkiksi siitä, että kohderyhmä on määritelty, osallistujamäärä on arvioitu, ja toiminta on sanoitettu selkeästi

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että toiminnan laajuus, laatu ja todelliset vaikutukset jäävät helposti toissijaisiksi. Hyvin kirjoitettu hakemus voi pärjätä paremmin kuin aidosti vaikuttava, mutta hakemusteknisesti vaatimattomampi toiminta.

Tämä ei ole varmasti ollut pisteytyksen alkuperäinen tarkoitus. Järjestelmä toimii kuitenkin käytännössä näin – ja tästä syystä järjestöiltä on tullut aiheesta palautetta.

Kaikki vaikuttava toiminta ei näy määrissä

Asetelma on erityisen haastava järjestöille, jotka toimivat pitkäaikaissairaiden, ikäihmisten tai muiden pienten erityisryhmien parissa. Näissä ryhmissä osallistujamäärät ovat väistämättä rajallisia. Silti vaikutukset voivat olla erittäin merkittäviä: toimintakyvyn säilyminen, yksinäisyyden ehkäisy ja arjessa pärjääminen.

Jos pisteytys painottaa ensisijaisesti kuvaamista ja määrällisiä arvioita, tällainen toiminta jää helposti alakynteen – vaikka juuri sen yhteiskunnallinen merkitys olisi suuri.

Espoossa tilannetta on jo tarkennettu

On tärkeää todeta, että Espoon kaupungissa avustusten jakoperusteita tarkasteltiin viime vuoden puolella lautakuntakäsittelyssä. Espoossa hakijajärjestöjen profiili on osin erilainen, eikä ongelma ilmene aivan samassa mittakaavassa kuin hyvinvointialueen puolella.

Tästä huolimatta myös Espoossa on perusteltua tarkastella pisteytyksiä kriittisesti, kun avustusperusteita päivitetään tuleville vuosille. Rakenteellinen kysymys on sama: ohjaako järjestelmä rahoitusta sinne, missä vaikutus on suurin?

Vaikuttavuutta voidaan arvioida – jos niin päätetään

Järjestöjen toiminnan vaikuttavuuden arvioiminen on haastavaa, mutta se ei ole mahdotonta. Meillä on hyvinvointialueita, joissa avustuksia jaetaan jo nyt toiminnan laajuuden, toteutuksen ja vaikuttavuuden perusteella – ja joissa vaikutuksia arvioidaan myös jälkikäteen, ei vain hakemusvaiheessa.

Katse seuraavaan valmisteluun

Pisteytyksiä ei ole tarkoituksenmukaista muuttaa kesken hakujen tai lennosta. Se olisi epäselvää ja epäreilua hakijoille. Sen sijaan katse on syytä suunnata seuraavaan valmistelukierrokseen.

Kun avustusperusteita päivitetään tuleville vuosille, erityisesti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on syytä vahvistaa tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden painoarvoa, tunnistaa paremmin pienten, mutta merkityksellisten kohderyhmien toiminta ja tuoda valmistelu riittävän ajoissa arviointiin.

Lopulta kyse on arvoista

Kyse on siitä, arvostammeko pitkäjänteistä hyvinvointityötä, tunnistammeko järjestöjen roolin ennaltaehkäisyssä, ja uskallammeko kehittää järjestelmää järkevällä ja oikeudenmukaisella tavalla.

Järjestöavustuksilla rakennetaan hyvinvointia. Siksi niiden on myös tunnistettava ja tuettava sitä, mikä todella tekee ihmisten arjesta parempaa.

—

Do organisational grant scoring systems guide funding in the right direction?

Discussion around organisational grants gained attention toward the end of last year in the Länsi-Uusimaa wellbeing services county. This is not about a single decision or an individual organisation, but about a broader structural question.

The principles guiding organisational grants at the wellbeing services county are based on the right objectives: promoting wellbeing, health and inclusion. The challenge arises, however, in how these principles are translated into practical scoring criteria.

At Länsi-Uusimaa, the current scoring model primarily encourages applicant organisations to describe their activities, rather than to demonstrate their actual outcomes or impact. Points are awarded, for example, when the target group is defined, the number of participants is estimated, and the activity is clearly articulated.

In practice, this means that the scope, quality and real effects of activities can easily become secondary. A well-written application may outperform genuinely impactful work that is less polished from a technical application standpoint.

This was certainly not the original intention of the scoring system. Nevertheless, this is how the system currently functions in practice – and this is why feedback on the issue has been received from organisations.

Not all impactful work is visible in numbers

This framework is particularly challenging for organisations working with people with long-term illnesses, older adults, or other small and specific target groups. In these groups, participation numbers are inevitably limited. Yet the impact can be highly significant: maintaining functional capacity, preventing loneliness, and supporting everyday coping.

If scoring primarily emphasises description and quantitative estimates, such work is easily disadvantaged – even though its societal value may be substantial.

In Espoo, the criteria have already been refined

It is important to note that in the City of Espoo, grant allocation criteria were reviewed in committee discussions toward the end of last year. The profile of applicant organisations in Espoo differs somewhat, and the issue does not appear in exactly the same way as at the wellbeing services county level.

That said, it is also justified in Espoo to critically examine scoring criteria when grant principles are updated for future years. The structural question remains the same: does the system direct funding to where the impact is greatest?

Impact can be assessed – if we choose to do so

Assessing the impact of organisational activities is challenging, but it is not impossible. There are wellbeing services counties where grants are already allocated based on the scope, implementation and impact of activities – and where impact is also assessed retrospectively, not only at the application stage.

Looking ahead in the preparation process

It would not be appropriate to change scoring systems mid-application or on the fly. That would be unclear and unfair to applicants. Instead, attention should be directed toward the next preparation cycle.

When grant criteria are updated for future years, particularly in the Länsi-Uusimaa wellbeing services county, there is reason to strengthen the emphasis on results and impact, better recognise activities targeting small but meaningful groups, and ensure that preparation is brought forward for evaluation sufficiently early.

Ultimately, this is a question of values

The issue is whether we value long-term wellbeing work, recognise the role of organisations in prevention, and have the courage to develop the system in a rational and fair manner.

Organisational grants help build wellbeing. That is why they must also recognise and support what genuinely improves people’s everyday lives.