Ensimmäinen puheenvuoroni valtuustossa 15.9.2025 ehkäisevästä päihdetyöstä kouluissa ja oppilaitoksissa

15.9.2025 valtuuston kokouksessa puhuttiin monesta arkeen vaikuttavasta asiasta:

📊 Talouden 2. osavuosikatsaus

🍃 Mikrometsät, kukkaniityt, viherpeittävyys & luontokasvatus

🚸 Ehkäisevä päihdetyö & nuorten työllistyminen

🏗️ Rakentamisen päästöjen vähentäminen

❄️ Talvikunnossapito

🤝 Järjestöjen tilat

Pidin kokouksessa myös ensimmäisen puheenvuoroni. Aiheena oli ehkäisevä päihdetyö kouluissa – asia, joka herättää paljon keskustelua. On tärkeää tarkastella, millainen tarve ja millaiset mahdollisuudet on vahvistaa tätä työtä. Samalla on muistettava: määrä ei yksin korvaa laatua.

Päihdekasvatus kuuluu jo opetussuunnitelmaan. Lukiossa terveystiedon pakollinen oppimäärä on kuitenkin pieni, ja ammatillisella puolella tuntikehys on usein vielä niukempi – ehditäänkö asioita käsitellä riittävästi? Vierailut ja ostopalveluna hankitut oppitunnit voivat täydentää opetusta, mutta yksittäiset “valistusiskut” eivät muuta käyttäytymistä. Tarvitaan suunnitelmallista, koko kouluyhteisön kulttuuriin kytkeytyvää työtä, jossa vahvistetaan nuorta suojaavia tekijöitä: itsetuntemusta, vuorovaikutus- ja tunnetaitoja sekä kykyä selvitä sosiaalisen paineen viidakossa.

Tätä työtä tehdään kouluissa ja oppilaitoksissa jo paljon. Siinä tulee olla mukana koko henkilöstö – opettajat, oppilas- ja opiskelijahuolto, muu henkilökunta sekä huoltajat. Ammattilaisilla on oltava riittävästi aikaa kohdata nuoria, jotta tuntosarvet pysyvät hereillä. Siksi opetusryhmien koon ja opettajaresurssin riittävyys on keskeistä.

Yhteistyö on tärkeää: koulujen, nuorisopalvelujen ja poliisin välillä, mutta myös järjestöjen ja hyvinvointialueen rajapinnoilla – erityisesti oppilas- ja opiskelijahuollon sekä sosiaalitoimen kanssa. Ennen kaikkea on kysyttävä: onko meillä riittävästi ammattilaisia tätä tekemässä?

Resurssit on kohdennettava sinne, missä tarve on suurin – ammatillisiin oppilaitoksiin ja nivelvaiheisiin, kuten 7. ja 8. luokalle sekä toisen asteen alkuun. Valitettavasti käyttö on aikaistunut, ja siksi myös alakouluihin olisi tärkeää ohjata lisää resursseja.

Opetus- ja kasvatushenkilökunnan osaamisen kehittämisessä lähtökohtana tulee olla koulujen ja oppilaitosten oma tarve. Jos henkilöstö tarvitsee lisää tietoa esimerkiksi uusien nikotiinituotteiden tunnistamisesta tai päihteiden puheeksiotosta, koulutuksia voidaan tarjota. Samalla on varmistettava, että henkilöstöllä on riittävästi mahdollisuuksia ja aikaa osallistua koulutuksiin sekä viedä opittua käytäntöön osana arkea.

Espoon kouluissa ja oppilaitoksissa on jo paljon hyviä käytäntöjä, joita kannattaa vahvistaa ja täydentää uusilla ratkaisuilla. Yksi esimerkki voisi olla Kirkkonummen kokeilema walk-in -terapia, joka tarjoaa matalan kynnyksen tukea nuorille.

Espoolaisille – ja kaikille suomalaisille – nuorille parasta päihdekasvatusta on arki, jossa heitä kohdataan, kuunnellaan ja tuetaan joka päivä. Tehdään enemmän, mutta ennen kaikkea tehdään paremmin – suunnitelmallisesti, opetuksen ja arjen kohtaamisten ehdoilla, yhdessä eri toimijoiden kanssa.

—

September 15th City Council meeting we discussed many issues that directly affect everyday life 👇🏼

📊 Financial review of the city’s budget

🍃 Micro-forests, flower meadows, green coverage & nature education

🚸 Preventive substance abuse work & youth employment

🏗️ Reducing emissions from construction

❄️ Winter maintenance

🤝 Premises for NGOs

I also gave my first speech at the meeting on September 15th. The topic was preventive substance abuse work in schools – an issue that raises a lot of discussion. It is important to examine what the needs are and what opportunities exist to strengthen this work. At the same time, we must remember: quantity alone does not replace quality.

Substance education is already included in the curriculum. In upper secondary schools, however, the compulsory health education syllabus is small, and in vocational institutions the lesson allocation is often even more limited – are the topics covered sufficiently? Guest lectures and purchased lessons can complement teaching, but individual “information blitzes” do not change behavior. What is needed is systematic work, embedded in the whole school culture, that strengthens protective factors for young people: self-awareness, interaction and emotional skills, and the ability to withstand social pressure.

This work is fortunately already being done extensively in schools and educational institutions. The whole staff must be involved – teachers, pupil and student welfare services, other staff, as well as guardians. Professionals must have enough time to meet students so that their “antennae” remain alert. This is why class sizes and sufficient teacher resources are essential.

Collaboration is key: between schools, youth services and the police, but also with NGOs and at the interfaces of the wellbeing services county – particularly pupil and student welfare and social services. Above all, we must ask: do we have enough professionals to carry out this work?

Resources must be directed where the need is greatest – to vocational institutions and transition phases, such as grades 7 and 8 and the start of upper secondary education. Unfortunately, substance use is beginning earlier, and therefore additional resources should also be directed to primary schools.

When it comes to developing the competence of teaching and educational staff, the starting point must be the needs of schools and educational institutions themselves. If staff need more knowledge, for example on identifying new nicotine products or addressing substance use, training can be provided. At the same time, it must be ensured that staff have sufficient opportunities and time to participate in training and to apply what they learn in practice.

Espoo’s schools and educational institutions already have many good practices that should be strengthened and complemented with new solutions where needed. One example could be the walk-in therapy piloted in Kirkkonummi, which provides low-threshold support for young people.

For young people in Espoo – and across Finland – the best substance education is everyday life where they are seen, heard and supported. We must do more, but above all we must do better – systematically, through teaching and everyday encounters, and together with all actors.